Jari Kaivo-oja: Suomi – itsensä toteuttamisen yhteiskunnan tuleva globaali innovaatiolaboratorio?

Viime vuosina on kansainvälisessä keskustelussa tuotu selvä tarve sosiaalisille innovaatioille, koska tieteellinen ja tekninen kehitys on edennyt sitä vauhtia, että perusedellytykset ihmisten itsensä toteuttamisen yhteiskunnalle ovat nyt olemassa realistisena tulevaisuuden vaihtoehtona.

Historiallinen siirtymä teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan on tullut nyt seuraavaan vaiheeseen, jossa ihmiset voidaan vapauttaa mekaanisesta työnteosta itsensä toteuttamiseen. Itsensä toteuttamisen yhteiskunta merkitsee sitä, että yhä suurempi osa ihmisistä etenee Maslowin tarvehierarkian korkeimpien tasojen tarpeiden tyydytykseen ja Yoneji Masudan esittämä visio yhteiskunnasta toteutuu.

Olemme siirtymässä tietoyhteiskunnasta ubiikkitalouden vaiheeseen, jossa digitalisaatio syvenee robotisaation ja keinoälysovellutusten pohjalta. Ubiikkiyhteiskunnassa verkostoituminen tihenee ja älykkäät laitteet ja sovellutukset ovat kytkeytyneinä toisiinsa. Teknologia ja älykkäät sovellukset ovat läsnä kaikkialla ubiikkiyhteiskunnassa. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että ihmiset voivat keskittyä nykyistä enemmän itsensä toteuttamiseen sekä yksilöinä että ryhminä. Tämä siirtymä edellyttää kuitenkin toimivaa perustulojärjestelmää, joka takaa perustarpeiden tyydyttämisen ilman pakollista palkkatyötä. Ubiikkiyhteiskunnassa palkkatyötä on aikaisempaa huomattavasti vähemmän.

 

Itsensä toteuttamisen yhteiskunta on iso haaste

Tulevaisuudessa ihmisten ei välttämättä tarvitse tehdä palkkatyötä, elleivät he sitä halua osana itsensä toteuttamisen projektia. Tämä muutos palkkatyön yhteiskunnasta perustulon yhteiskuntaan ei ole välttämättä helppo siirtymävaiheessa, koska monet yhteiskunnan arvot, toiminnot ja instituutiot ovat perustaneet toimintansa palkkatyön ideaan, joka on perustunut länsimaissa hyvin pitkälle luterilaiseen kovan työn tekemisen etiikkaan.

Työn kunnian kenttä on rakentunut varsin tiukasti säädellyn palkkatyön tekemiseen yrityksissä ja julkisella sektorilla. Nyt tämä historiallinen palkkatyön aikakausi on väistymässä ja elämme palkkatyöyhteiskunnan auringonlaskun aikakautta. Tätä muutosta ei ole kaikkien ihmisten ja organisaatioiden helppoa hyväksyä. Muutoksen tekijöitä ja strategisia vastuunkantajia aidosti uuden yhteiskuntasopimuksen tekemiselle on vaikea löytää.

Suomessa politiikan kentällä tämä muutoksen vaikeus on nähty jo useamman hallituskauden aikana. On ymmärrettävää, että on erittäin vaikeaa sopia yksilöiden itsensä toteuttamisen sisällöistä. Käytännössä se on yhä enenevässä määrin mahdotonta. Voimme nähdä viimeksi tehdyn KiKy-sopimuksen eräänlaisena ylimenokauden yhteiskunnallisena ratkaisuna.

 

Työ- ja elinkeinoelämän muutoksesta on jo voimakkaita signaaleja tunnistettavissa

Tulevaisuudessa palkkatyö ei tule olemaan perusedellytys ihmisten kunnioitukselle ja hyvälle kansalaisuudelle. Tätä käsillä olevaa muutosta on vaikea hyväksyä monissa organisaatioissa ja instituutioissa. Meidän olisi kyettävä keskustelemaan avoimesti muutoksesta palkkatyön yhteiskunnasta itsensä toteuttamiseen yhteiskuntaan.

Kansalaiset ovat jo osaksi siirtyneet ajattelussaan itsensä toteuttamisen yhteiskuntaan, josta selkeinä tulevaisuussignaaleina ovat olleet keskustelut työn tekemisen leppoistamisesta, työelämän laadusta ja vilkastunut keskustelu työn tulevaisuudesta (ks. esim. https://tyontulevaisuus.fi/ ). Myös niin sanottuun ”downshiftaamiseen” ja intohimotyöhön liittyvät keskustelut ovat selvästi kertoneet aidosta tarpeesta siirtyä itsensä toteuttamisen yhteiskuntaan.

 

AiRo -strategia edellyttää yhtenä osana perustulomallin kehittelyä

Teknologiakehityksen arvioinnissa sen ennakoinnissa digitalisaatioon liittyvä kansainvälinen keskustelu on keskittynyt robotisaatioon ja keinoälyn tuottamiin muutoksiin. Tulevaisuudessa ns. kapeiden keinoälysovellutusten (artificial narrow intelligence, ANI) ja yleisen keinoälysovellutuksen (artificial general intelligence, AGI) kehitys tekevät työnteon välttämättömyydestä historiaa. Tiedämme jo nyt hyvin, että keinoäly ja robotisaatio yhdessä (ns. AiRo-teknologiat) muuttavat tuotantoa ja kulutusta monin erin tavoin. Tätä muutosprosessia täytyisi arvioida elinkeinoelämän, työelämän ja julkistalouden toimivuuden näkökulmasta. Erityisesti olisi mietittävä toimivaa Public-Private -toimintamallia, jolla siirtymää johdetaan oikeaan suuntaan ja luodaan uusia toimintatapoja Suomessa. Jos tällaista julkisen ja yksityisen sektorin toimintamallia ja yhteistyötä ei löydetä, merkitsee se todennäköisesti erilaisten pienten ja isojen konfliktien lisääntymistä yhteiskunnassa.

Useissa tutkimuksissa on havaittu, että talouskasvu ei ole itsestäänselvyys, eikä talouskasvu väistämättä johda parempaan työllisyyteen ja palkkatason jatkuvaan kasvuun. Tänä vuonna suurella vaivalla tehty kilpailukykysopimus on hyvä esimerkki tämän suuntaisesta kehityksestä. Suomessakin on keskusteltu ns. AiRo-strategiasta, mutta tätä keskustelua ei ole kytketty selkeästi nähtävissä olevaan siirtymään palkkatyön yhteiskunnasta kohti itsensä toteuttamisen yhteiskuntaa.

 

Perustulojärjestelmää pitää kehittää pitkän aikavälin strategisena projektina

Suomessakin on viime aikoina pohdittu perustulojärjestelmään siirtymistä viime aikoina mm. hallitusohjelman kokeiluna ja monissa seminaareissa. Monissa muissakin maissa kuten Sveitsissä, Espanjassa ja Brasiliassa on käyty aktiivista keskustelua perustulojärjestelmästä. Rajoitettuja perustulokokeiluja on tehty monessa eri kehitysmaassa kuten Intiassa, Liberiassa, Keniassa ja Ugandassa. Tulokset näistä pilottikokeiluista kertovat, että ihmiset käyttävät saamaansa perustuloa huomattavasti järkevämmin kuin yleisesti on odotettu. Ihmisen vastuullinen käytös ei selvästi kytkeydy perinteisen palkkatyön tekemiseen.

On myös havaittu, että ihmiset toteuttavat itseään vastuullisesti ja kestävästi, jos siihen annetaan mahdollisuuksia. Ihmiset käyttävät myös saamaansa perustuloa hankkiakseen lisää tuloja. Tästä näkökulmasta arvioituna perustulo voisi jopa kannustaa parempaan talouskasvuun. Perustulokokeilujen yhteydessä raportoitujen tulosten osalta on myös havaittu, että ihmisten terveystila koheni, rikollisuus väheni, koulutukseen hakeutuminen voimistui ja myös itsensä työllistäminen lisääntyi. Nämä tulokset ovat myös yhteiskuntapolitiikasta päättävienkin poliittisten tahojen näkökulmasta oikean suuntaisia vaikutuksia.

On myös syytä korostaa, että mahdollinen perustulojärjestelmä ei tarkoita suinkaan sitä, että työn tekeminen lopetetaan yhteiskunnassa. Työ merkitsee useimmille ihmisille edelleen itsensä toteuttamista. Itsensä toteuttamisen yhteiskunta merkitsee nykyistä merkityksellisempää ja luovempaa työntekoa.

Työttömyys on iso yhteiskunnallinen ongelma, jonka vaikutukset eivät rajoitu pelkästään kansallisvaltioiden sisälle. Ilkeät ongelmat kuten terrorismi, rikollisuus tai huumeriippuvuudet ovat usein osa sosiaalista marginalisoitumista työttömyyden ja merkityksettömyyden seurauksena. Jos toimettomuusongelman annetaan laajeta hallitsemattomaksi joissakin maissa ja kaupungeissa, se eittämättä tuottaa lisää ilkeitä ongelmia ja laajentaa myös niiden mittakaavaa ja ilkeyden vaikuttavuutta.

Työttömyysongelmaan on esitetty useita erilaisia ratkaisuja. Verotusjärjestelmän muuttaminen, työllisyyttä tukeva teknologia-, tiede- ja innovaatiopolitiikka, aktiiviset koulutuspoliittisen strategiat, vallan siirtäminen ay-liikkeelle, työn jakaminen sekä työajan lyhentäminen ovat olleet tyypillisiä työvoimapoliittisia toimenpiteitä, joilla laajentunutta työttömyysongelmaa on pyritty rajoittamaan.

Yleinen johtopäätös tämän tyyppisestä työvoimapolitiikasta on, että näillä toimenpiteillä on tiettyä vaikuttavuutta työllisyyden kannalta, mutta lopultakin vaikuttavuus on marginaalista itse työttömyysongelman laajuuden ja kokonaisvaltaisen ratkaisemisen osalta. Globaalin työttömyyden on ennakoitu kasvavan vuosina 2016–2017 ja mitään selvää käännettä ei tälle kehitykselle ole tiedossa. Useiden tutkimusten yhteydessä on todettu myös se, että järkevästi toteutettu perustulojärjestelmä vähentää byrokratiaa ja hallinnointikustannuksia sosiaalipalveluiden piirissä. Universaalin perustulojärjestelmän osalta on tunnistettu useita yhteiskunnallisia hyötyjä, joista keskustellaan laajasti kansainvälisessä keskustelussa. Em. syistä olisi syytä keskittyä itse pääongelman ratkaisemiseen, ei sen mikromanagerointiin.

 

Miten globaalin perustulojärjestelmän rahoitus tulisi järjestää?

Uusi globaaliin perustuloon tarvittava verokertymä voisi koostua Millennium-verkoston tekemän arvion mukaan monista erilaisista verotuloeristä. Perustulo voitaisiin kustantaa seuraavasti:

  • saadaan 20 % lisäverotuloja veroparatiisien vähentämisestä/lakkauttamisesta
  • saadaan verotuloja 12 % arvonlisäverotuksesta
  • saadaan 11 % hiilidioksidiverotuksesta (ja muista ympäristöveroista)
  • saadaan 11 % varallisuusverotuksesta teknologiakehityksestä aiheutuvien ison luokan varallisuuskertymien kasvusta johtuen
  • saadaan 10 % lisenssi- ja robottiveroista
  • saadaan 10 % kansallisesta verotuksesta
  • saadaan 9 % Tobinin verosta
  • saadaan 9 % universaalista ja yhtenäisestä minimikorporaatioverosta sekä
  • saadaan 7 % valtioiden omistamista korporaatioista.

Näillä vero- ja tuloinstrumenteilla voitaisiin kustantaa kattava globaali perustulo. On syytä korostaa sitä, että uusien AI-sovellutusten avulla voidaan rakentaa myös erittäin tehokas globaali verotusjärjestelmä, joka estää veronkiertoa ja isojen korporaatioiden vastuun pakoilua globaalien kestävyysongelmien ratkaisemisesta. Uusi verojärjestelmä voidaan rakentaa siten, että kansainvälinen verokilpailu kansallisella tasolla häviää lähes kokonaan. Millennium-asiantuntijaryhmän mukaan maailma voisi olla kypsä tämän suuntaiseen ratkaisuun vuoden 2035 jälkeen. Sitä ennen olisi syytä tehdä perustulokokeiluja kansallisesti ja ottaa oppia erilaisista pilotoinneista ja kokeiluista. Myös laajaa kansainvälistä universaalin perustulojärjestelmän kehittämisyhteistyötä tullaan tarvitsemaan.

 

Pelkkä muutosjohtaminen ja hienosäätö eivät riitä, tarvitaan transformaatiojohtamista

Ennen vuotta 2035 tulemme näkemään ison luokan kriisejä ja ennen näkemätöntä turbulenssia maailmanpolitiikassa. Vaativa murrosprosessi on otollinen tila helppohintaiselle populismille ja kansalliselle itsekkyydelle, jotka estävät tehokasta globaalia kansainvälistä yhteistyötä. Iso-Britanniassa nähty BREXIT-ratkaisu ja Donald Trumpin USIX -politiikka ovat ehkä vain alustavaa pintakuohua tämän suuntaisten poliittisten liikkeiden osalta.

Massatyöttömyys on hedelmällinen alusta radikalisoitumiselle, eri muotoiselle terrorismille ja hallitsemattomille siirtolaisuusliikkeille. Ei ole pelkkää sattumaa, että vuoden 2004 jälkeen terrorismi lähti maailmassa jyrkkään ja ennennäkemättömään kasvuun. Nämä trendit ja murrosilmiöt opettavat lopulta vastuullisia päättäjiä globaalin yhteistyön ja transformaatiojohtamisen välttämättömyydestä.

Pelkkä systeemien muutosjohtaminen ja hienosäätö (ns. mikromanagerointi) eivät tule riittämään tulevien parin vuosikymmenen aikana. Tämä johtuu siitä, että samaan aikaan teknologinen kehitys etenee monilla rintamilla: keinoälysovellutuksissa (rajoitettu ja laaja AI), robotiikassa (ryhmärobotisaatio, palvelurobotiikka (terveydenhuollossa ja muissa palveluissa), teollisuusrobotiikka jne.), 3D/4D -printtausteknologioissa, bioprinttaamisessa, nanoteknologisessa grafeenitutkimuksessa, hyperloop-liikennesovellutuksissa, materiaaliteknologisessa tutkimuksessa ja niin edelleen. Nämä teknologiset muutokset ovat huomattavia ja muuttavat monin tavoin työn tekemisen luonnetta maailmassa.

Nämä kaikki kehitysaskeleet tulevat edelleen alentamaan tuotanto- ja transaktiokustannuksia pidemmällä aikavälillä. Atomitasoisen robotisoidun täsmätuotannon toteutuminen, älykkäiden kaupunkien infrastruktuurin rakentaminen ja uudet Internet of Things -sovellutukset leikkaavat kaikkia olennaisia tuotantokustannuksia (kuten materiaali- ja työkustannuksia) teollisuudessa ja palvelutuotannossa. Jos mitään isoja muutoksia työn organisoinnissa ei tehdä, massatyöttömyyttä ja siihen liittyviä laajoja ongelmia on erittäin vaikea välttää.

 

Seuraavat askeleet?

Tässä blogiviestissäni olen tuonut esille välttämättömyyden pohtia kansallista AiRo-strategiaa. Vuonna 2012 julkaistussa ”Bohobusiness” -kirjassa (Talentum 2012) hahmottelimme Cristina Anderssonin kanssa luovan itsensä toteuttamisen yhteiskunnan tulevaisuutta. Teos herätti laajan yhteiskunnallisen keskustelun ja tätä keskustelua on syytä edelleen jatkaa. Tämä uuden yhteiskuntakehityksen tulevaisuushaaste on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.

Työn tulevaisuutta ei kannata yrittää hahmottaa ilman jonkinlaista perustulojärjestelmää. Ensi vaiheessa perustulojärjestelmä voi olla kansallinen perustulojärjestelmä – ja myöhemmin Suomi voi olla edelläkävijä globaalin universaalin perustulojärjestelmän kehittämisessä.

Päättäjien on syytä tiedostaa, että robotit ja keinoälysovellutukset tulevat työskentelemään ja työskentelevät jo nyt 7 päivää viikossa ja 24 tuntia vuorokaudessa ilman palkkaa tai lepoa. Robotit ja AI-sovellutukset eivät tarvitse sosiaali- ja terveyshuoltoa – eivätkä ne lomaile kesä- ja talvilomilla. Ne eivät myöskään saa eläkkeitä. Nämä tosiasiat on syytä tunnistaa ja myöntää osana realistista yhteiskuntapolitiikan tilanneanalyysiä.

Edellä esitetyt kylmät tosiasiat tuhoavat nykyisen kaltaisen palkkatyön yhteiskunnan vääjäämättömästi ja suhteellisen nopeasti seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Siksi tähän muutoksen on syytä ennakoiden varautua. Siksi Suomessakin tähän muutoksen on syytä varautua huolellisesti pohditun AiRo-strategian pohjalta. Esimerkiksi ay-liikkeen ja työnantajajärjestöjen tulisi keskittyä nyt yhteisen tavoitteellisen AiRo -koulutusstrategiaohjelman laadintaan, eikä pelkkien kosmeettisten muutosten mikromanagerointiin. Tarvitaan monia kokeilukulttuuriin liittyviä pilottihankkeita toimivan perustulojärjestelmän kehittämiseksi.

Itsensä toteuttamisen yhteiskunnalle on toki olemassa vaihtoehtoja. Eräs ilmeinen vaihtoehto on jatkaa nykyistä mikromanageroinnin politiikkaa bussiness as usual -tyyliin. Tämä nykyisen kaltaisen politiikan jatkumo eli BAU-skenaario on sisällöllisesti yhdistelmä hölmöä päätöksentekoa ja hallitsematonta teknologisen älykkyyden kehitystä, joka johtaa asteittain massatyöttömyyden yhteiskuntaan ja huomattavaan eriarvoisuuden lisääntymiseen. Voi olla, että tämän suuntainen kehitys palvelee kapean teknologisen ja taloudellisen eliitin poliittisia intressejä, mutta pitkän aikavälin kestävän kehityksen yhteiskunnan toimintamalliksi siitä ei ole. Tässä BAU-skenaariovaihtoehdossa hallituksella ja yhteiskunnan päättäjillä ei ole kykyä luoda pitkän aikavälin uskottavaa strategiaa yhteiskuntakehitykselle.

Toinen ilmeinen skenaariovaihtoehto on nykyisen kehityksen voimakas kriisi erilaisine kriisiytymisprosesseineen. Kriisiskenaariossa keskeiset päättäjät ja yhteiskunnan instituution eivät kykene huomioimaan keinoälyn läpimurtoa millään tavalla, mikä johtaa massatyöttömyyden hallitsemattomaan paisumiseen ja yhteiskunnallisten vastakkainasetteluiden voimistumiseen. Yhteiskunnallinen polarisaatio ja erilaisten konfliktien kärjistyminen voimakkaine negatiivisine ulkoisvaikutuksineen ovat tässä kriisiskenaariossa helposti odotettavissa. Kriisiskenaariossa tulemme näkemään epämiellyttävän yhdistelmän kansallisvaltioiden itsekästä politiikkaa, megakorporaatioiden hallitsematonta vallankäyttöä, paikallisia väkivaltaisia ääriliikkeitä, laajentuvaa terrorismia sekä organisoitua rikollisuutta. Tämä sivistysyhteiskunnan asteittaisen barbarisoitumisen skenaario on luonnollisesti vältettävä skenaariovaihtoehto.

Tarvitsemme keino- ja päämäärärationaalisuuden rinnalla yhteiskunnallista arvorationaalisuutta. Paljon muitakin toimenpiteitä ja ohjelmia olisi suunniteltava uusimman tiedon pohjalta ja keskittyä kehittämään Suomesta itsensä toteuttamisen yhteiskunnan globaali innovaatiolaboratorio. Tämä radikaali innovatiivinen peruslähtökohta voisi nostaa Suomen uudelleen maailman innovaatiopolitiikan kärkimaaksi.

Voimme toki jatkaa yhteiskunnan kehittämistä ilman harkittua perustulomallia, mutta näiden ilmeisten tulevaisuuden vaihtoehtojen (BAU-skenaario tai Kriisiskenaario) sisältämät seuraukset yhteiskuntakehitykselle ovat varsin epämiellyttäviä ja vähemmän toivottavia. Arvorationaalisuuden näkökulmasta on helppo löytää vahvoja perusteita itsensä toteuttamisen yhteiskunnalle. Poliittisten päättäjien olisi syytä pohtia huolellisesti ajamiensa ideologisten ohjelmien yhteiskunnallisia seurauksia ja lopputulemia.

 

Jari Kaivo-oja

Tutkimusjohtaja, dosentti, HTT, YTM

Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto

 

Kiitän ystävällisesti Millennium-projektin johtaja Jerome C. Glenniä hänen puheenvuoroistaan, kommenttipuheenvuoroistaan ja käydyistä keskusteluista Washingtonissa, Yhdysvalloissa 24.-25.7.2016.

 

Lisätietoja

Andersson, Cristina & Kaivo-oja, Jari (2012) Bohobusiness. Ihmiskunnan voitto koneesta. Talentum. Helsinki.

Glenn, Jerome C.  and The Millennium Project (2016) 2050 Global Work/Technology Scenarios. It´s Complicated: A Mixed Bag Political/Economic Turmoil: Future Despair If Humans Were Free: The Self-Actualization Economy. The Millennium Project.

Olson, Ann (2013) The Theory of Self-Actualization. Mental illness, creativity and art. Psychology Today. Posted Aug 13, 2013.

Pedraza, Francis (2013) Why Selfactualization is the Next Big Market? The Huffington Post, 05/10/2013. Updated Jul 10, 2013.

3 vastausta “Jari Kaivo-oja: Suomi – itsensä toteuttamisen yhteiskunnan tuleva globaali innovaatiolaboratorio?

  1. Tämä on aivan erinomainen linjaus Suomen tulevaisuudeksi. Kiitoksia!

    Systeemiajattelun edistäjänä näen tässä tavoitteellisuutta ja konkreettisuutta sekä käytännön ymmärrystä ihmisen tilanteen tasolta alkaen. Suomeen liittyy nykyisellään melkoinen joukko paradokseja, jotka ovat päässeet kehittymään vähitellen epärationaaliseen muotoonsa.

    Nyt olisi oikea aika lähteä suunnittelemaan sellaista Suomea, missä luovuus pääsee etenemään, parasta tietoa hyödynnetään monipuolisesti ja ihmistä arvostetaan sellaisenaan.

  2. Todella mielenkiintoinen näkemys. Juuri nyt en ehdi paneutua asiaan sen laajuuden vuoksi, mutta mietittävää on ennen kun sen ampuu alas. Yleensä arviot ovat ylioptimistisia ja vastavaikutukset jäävät huomioimatta.

  3. Suomen esittäminen laboratoriona ei mielestäni toimi, koska täältä lötyy niin vähän innovatiivisuutta, mutta sitä enemmän on julkista sektoria ja vastakkaisasettelua, mikä haittaa ideoiden edistämistä. Olen toiminut mm Nokia laboratorioissa vuosia 70-luvulla, 80-luvulla, 90-luvulla ja silloin tällöin toimeksiantoja v. 2000 jälkeenkin. Lisäksi monien muiden huippuyritysten T&K-laboratorioissa 70-luvulta asti. Laboratorioilla on sellaiset toimintatavat, että niitä mitenkään ei voi perustulokokeiluihin liittää, eikä myöskään työn muotoihin, missä työtä entisestään vähennetään. Kyllä laboratorioilla pitää olla täysi vauhti päällä, koska kulutkin ovat kovat, ja on IPR-oikeuksia puolustettavina.

    Toivoisin, että ekonomistit eivät suunnittele sellaisia hankkeita, mitä eivät ymmärrä. Laajat yhteiskunnan hankkeet pitää toteuttaa monialaisessa yhteistyössä, mihin mielellään itse ilmoittaudun systeemiajattelijana mukaan. Sellaista avoimmuutta Suomi ehdottomasti tarvitsee: ihanteiksi avoimmuus ja tiedon arvostus korkealle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share This