Foresight Friday: Yliopistot 2025 visiotyöpaja

FF_logo_vaaka_RGB

Suomen yliopistot UNIFI ry käynnisti vuoden 2016 alussa visioprosessin, jonka tavoitteena on määritellä suomalaisille yliopistoille yhteinen vuoteen 2025 ulottuva visio. Tämä edellyttää myös yliopistojen aseman ja roolin uudelleen

määrittelyä suhteessa muuttuvaan toimintaympäristöön sekä osana maamme korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmää, osana suomalaista yhteiskuntaa ja osana globaalia tutkimusyhteisöä ja korkeakoulutusmarkkinoita.

UNIFI haluaa kutsua visiotyöhön mahdollisimman laajan joukon sekä korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän toimijoita että laajemmin erilaisia yhteiskunnallisia vaikuttajatahoja. Osana visiotyötä UNIFI toteutti keväällä sähköisen kyselyn, jonka tuloksista on yhteenveto tämän kutsun liitteenä (liite 1).  Kysely lähetettiin noin 200 sähköpostiosoitteeseen ja sitä kehotettiin jakamaan eteenpäin. Vastauksia saatiin 10.6.2016 mennessä 97 kappaletta. Suurimpaan osaan kysymyksistä saatiin yli 80 vastausta.  Kyselyn tulokset ovat visiotyöpajan taustamateriaalia.

Tule kuulemaan ja jakamaan ajatuksia siitä, minkälaisen tutkimus- ja korkeakoulujärjestelmän haluamme maahamme luoda vuoteen 2025 mennessä, ja millaisia toimenpiteitä tulisi toteuttaa, jotta tavoitteeseen päästään.

Tilaisuus järjestetään 9.9.2016 klo 12.30–14.30 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa, Aleksanterinkatu 7.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Suomen yliopistot UNIFI ry, Sitra ja valtioneuvoston kanslia.

Tilaisuus on täynnä.

Seuraa tilaisuutta verkossa: https://www.helsinki.fi/fi/ajankohtaista/tiedekulma-live

Lämpimästi tervetuloa!

 

 

 

 

2 vastausta “Foresight Friday: Yliopistot 2025 visiotyöpaja

  1. Hei,

    löysin tämän mielenkiintoisen Foresight Friday – seminaarin ilmoituksen vasta koulutuspäivän mentyä ohi. Voi harmi sentään. Mainitsette yllä näkyvässä tekstissä, että vuoden alussa 2016 olisi kerätty aineistoa visiotyöskentelyä varten ja että tuo aineisto on kutsun liitteenä. Olisiko mahdollista saada tuota aineistoa ja mahdollisesti 9.9. seminaarin esitysmateriaalia nähtäväksi? Olemme laatimassa omassa yliopistossani organisaatiomuutoksen myötä visiota keskitettyjen koulutuspalveluiden avoimen yliopiston toimintaan ja tuo teidän materiaalinne voisi hyvinkin viitoittaa meitä eteenpäin oikealla tavalla. Visiovuotemme on niin ikään 2025.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share This